Annun tärpit Valencian-kävijälle

Calle Cadiz on omalaatuinen katu, jossa sosioekonomisten luokkien ja kulttuurien kirjo saa näkyä. Sieltä löytää eko- ja luomukauppoja, etno-marketteja niin marokkolaisten, kiinalaisten kuin egyptiläistenkin pitämänä ja tunkutäysiä ravintoloita, joihin mielivän kannattaa tehdä pöytävaraus. Annun mukaan katu on osa ”hipsterikorttelia”, joka oli ennen rosoisempi vaihtoehtopaikka, mutta jonka suosio ja hintataso ovat kovassa nousussa.

Annu patsastelee Conde Altea -kadulla, jonka nälkäiset seurueet täyttävät iltaisin.

Conde Altea on ravintoloiden valloittama katu, jonka saksalaiset matkaopaskirjat tyypillisesti mainitsevat. Fiinin illallisen ystävä saa täältä haluamaansa laatua, mutta vaikka ei haluaisi liiemmälti keventää kukkaroaan, on joukossa pienemmällekin budjetille sopivia ravintoloita. Penninvenyttäjä hyödyntää aina päivän menu -kokonaisuuksia.

Russafan kauppahallista saa kaiken tarpeellisen valencialaiseen keittiöön. Tuore lähiruoka kelpaa myös kulinaristeille. Säännöllinen kävijä saa lähtiessään mukaansa kauppatarpeiden lisäksi hyvän mielen, kun on ostosten lomassa jutustellut niitä näitä tutuksi tulleiden myyjien kanssa. Annu kertoo, että erään kojun myyjä kutsui hänet vierailulle tilalleen noin 20 kilometrin päähän.

Valenciassa on sitruspuita myös koristekasveina kaupungilla. Nämä appelsiinit kyllä näyttävät houkuttelevilta, mutta taksikuskin mukaan niiden poiminta ei maksa vaivaa. Kauppahallissa myytäviin appelsiineihin verrattuna ne ovat kovin kirpeitä.

Turian puisto on Annun mielestä upea ulkoilupaikka. Puente de Las Flores -sillan eli kukkasillan kupeessa järjestettiin tapahtumia, kuten pienimuotoisia messuja. Annu oli työnsä puolesta Reilun kaupan festareilla pitämässä esitystä. Maisemoitu puisto on kauneudessaan kaiken hehkuttamisen arvoinen. Sillat ovat hyviä maamerkkejä, ja niitä pitkin voi jatkaa matkaansa vaikkapa ylös joenuomasta kohti keskustaa.

Turian puistossa ulkoilemisesta muodostui Annulle henkireikä.

Maisemia aamulenkin varrelta.

Järjestön koulutuspäivää Annu oli viettämässä El Salerissa. Hienosta ja hiljaisesta rannasta osa on rajattu nudistirannaksi. Saman reissun yhteydessä voi käyskennellä Albuferan luonnonsuojelualueen välimerellisessä metsässä, katsella riisipeltoja Albuferan järveltä veneen kyydistä ja syödä ”maailman parasta paellaa”. Erään paellan syntytarinan mukaan se on kotoisin juuri Albuferasta.

Rantamaisema El Salerista on kuin suoraan matkailumainoksesta.

Veneretki oli hauska ja rentouttava, mutta Albuferan järvi sinänsä ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Paikallisten mielestä järvi on kaunis erikoisuus – toisaalta, eihän Espanja olekaan tuhansien järvien maa.

Mainittakoon vielä viimeisenä muistutuksena, että kielitaito ei pysy yllä ilman harjoittelua. Sen ylläpitoon Annu suosittelee koukuttavaa Cuéntame Cómo Pasó -nimistä tv-ohjelmaa, espanjalaisten radiokanavien kuuntelua netistä ja säännöllisiä Skype-puheluita espanjalaisille tuttaville.


Kuvat ovat Annun "kotialbumista" lukuunottamatta Albuferan kuvia, jotka otin itse.

Esittelyssä Annu - kerhotäti Joulupukin maasta

Yliopistoharjoittelu hyvän puolesta

Vuonna 2014 Annu asui Valenciassa maaliskuun lopulta heinäkuun alkuun asti. Hän suoritti yliopistoharjoittelun paikallisessa rasismia vastustavassa Jarit-kansalaisjärjestössä. Samaan aikaan hän kirjoitti graduaan. Nykyään Annu asuu Espoossa ja on saanut sosiologian opintonsa valmiiksi Itä-Suomen yliopistossa.

”Jarit” tarkoittaa wolofin kielellä ystävää. Järjestö tavoittelee kulttuurienvälistä yhteisymmärrystä, solidaarisuutta ja avoimuutta. Tärkeää toiminnassa on ihmisten kohtaaminen ja keskustelu sekä tiedottaminen ihmisoikeuksista, erilaisista maailmankatsomuksista ja keskinäisen välittämisen keinoista. Jaritin puitteissa Annu osallistui EU:n rahoittamaan Europe Aidin In.J.Awa.Ra eli Intercultural Joint Awareness Raising -projektiin. Kulttuurienvälistä ymmärrystä edistävän Sariri-järjestön kanssa järjestettiin yhteistä ohjelmaa, kuten musiikkiesityksiä, teematapahtumia ja työpajoja. Toiminnasta vastaa muun muassa aina yhtä iloinen bolivialainen Luis, jota voi mennä rohkeasti moikkaamaan.

Annu on harjoittelijakavereidensa kanssa juuri pystyttämiensä YK:n vuosituhattavoitteisiin liittyvien julisteiden edessä. Näyttely oli osa RussafArt 2014 tapahtumaa, joka järjestettiin toukokuun lopulla. 

Annun työaika noudatti espanjalaista mallia, jossa siesta rytmittää päivää, eli klo 10-14 ja 17-20. Lähimpiä työkavereita hänellä oli neljä. Annu oli ainut suomalainen, ja muu porukka oli mm. Slovakiasta, Italiasta, Senegalista, Marokosta, Ranskasta, Malista, Boliviasta ja Perusta. Mukana oli myös espanjalaisia vapaaehtoisia. Oman kokemukseni mukaan vaihto-opiskelijat jäävät usein keskenään eikä paikallisiin tule paljoa kontaktia, mutta sen sijaan harjoittelussa tekemänsä työn ja tapaamiensa ihmisten kautta Annun oli helpompi saada ote oikeasta espanjalaisesta kulttuurista ja päästä mukaan valencialaiseen elämäntapaan.

Hauskaa ja hyödyllistä kerhotoimintaa

Annun työtehtävät olivat enimmäkseen lasten parissa. Hän veti työtiimissään lastenkerhoa, jossa ajatusmaailmana oli ”sensibilización”, eli vapaasti suomentaen ”huomaavaisuus”. Kerho oli vuoroviikoin 3-6 -vuotiaille ja 7-12 -vuotiaille, ja siellä käsiteltiin muun muassa rasismia ja sukupuolirooleja ikäryhmälle soveltuvin tavoin. Aiheisiin tutustuttiin pelien, kirjallisuuden, juttutuokioiden ja leikkien kautta. Viikoittain kerho kokoontui Balmes-lähikoulussa, Russafan kauppahallin lähellä. Mukaan ilmoitetut lapset kerättiin pihalta koulun taukotunnin ajaksi. Musiikin, piirtämisen ja vaikkapa kirjanmerkkien askartelun ohella oma hommansa oli siinä, että riehakkaat lapset saatiin aloilleen. Yksi tunti oli lyhyt aika, sillä lapset olivat eläväisiä, osallistuvia ja heillä oli paljon kysymyksiä. Kesälomien alettua osin samoille kerholaisille pidettiin viisi viikkoa kesäkoulua.

Lastenkerhossa leivottiin pääsiäisen herkkuja, Monas de Pascua -pullia.

Kielitaidon osalta alku oli hankala, koska sanavarastoa piti kartuttaa yhteiskunnallisilla teemoilla. Monimutkaisten aiheiden käsittely vaati sopivia, joskus hienovaraisiakin ilmauksia. Vastaanotto oli kuitenkin rohkaisevaa. Hyvät kokemukset onnistuneista keskusteluista kannustivat puhumaan epäröimättä, sillä tärkeintä on ymmärrys, ei täydellinen oikeakielisyys. Työtä tehtiin sanakirjan avulla, mutta koska espanjan harjoittelu oli hyvin intensiivistä, lopussa espanja soljui jo sujuvasti.

Lasten kanssa Annu oppi espanjaa luontevasti, sillä kerholaiset olivat todella kiinnostuneita juttelemaan. Lapset olivat otettuja siitä, että saavat tavata jonkun ”Joulupukin maasta”. Lapset kyselivät jatkuvasti kaikenlaista ja heitä kiinnosti myös, onko Suomessa jääkarhuja. Kaikkiaan Annulle jäi mielikuva, että Suomi-kuva on Valenciassa tapaamiensa ihmisten keskuudessa melko häilyvä, mutta suomalainen hevi-musiikki ja kaunis luonto tunnettiin. 

Viehättävä Valencia

Annu on opiskellut espanjaa jo lukiossa. Belgiassa hän sai lisää harjoitusta, sillä v. 2005–2006 hän oli siellä au pairina suomalais-espanjalaisessa perheessä, jossa kotikielenä oli espanja. Host-äidin kehut Valenciasta jäivät mieleen, ja kun Annu löysi sieltä sopivan harjoittelupaikan, päätös oli selvä. Valencia lunasti odotukset ja Annu haluaa jatkossa käydä siellä vuosittain. Tulevaisuudessa Annu saattaa palata Valenciaan pidemmäksikin aikaa, sillä hän on nyt valmistunut ja työskentelisi mielellään siellä.

Valencian hyvinä puolina Annu pitää sitä, että se on monipuolinen, sopivan kokoinen ja siellä on helppo liikkua. Eri kaupunginosien eroavaisuudet yllättävät: esimerkiksi Eixamplen alue on todella rikasta ja sille vastakohtana, Russafasta etelään, on köyhä Cuatro Carreras. Vanhassa kaupungissa ei tarvitse olla yksin liikkeellä mihinkään aikaan vuorokaudesta. Valencia tuntuu Annun mielestä turvalliselta, ja mitä enemmän kaupunkia tuntee, sen kotoisampi olo siellä tulee.

Katunäkymiä En Corts -asuinalueelta, joka alkaa Russafan eteläpuolella olevalta Peris y Valero -kadulta.

Ystävyyttä ilman ikärajaa

Annu löysi majapaikkansa netistä Suomesta käsin. Asunto oli Turian puiston lähettyvillä Russafan kaupunginosassa, noin 15 minuutin kävelymatkan päässä työpaikasta Calle Buenos Airesilla ja 10 minuutin päässä kauppahallista. ”Elämä oli heti siinä kadulla”, Annu kehuu keskeistä sijaintia. Hänellä kävi tuuri saadessaan kämppäkaverikseen saksalaisen Enma-rouvan. Kolmen kuukauden yhdessä asumisen aikana eläkeikäisestä Enmasta ja 28-vuotiaasta Annusta tuli hyvät ystävät. Heidän yhteydenpitonsa jatkuu, ja Annun lomaillessa Valenciassa keväällä 2015 oli Enman luona ovi auki hänelle.

Ensimmäisen kuukauden ajan seuruetta täydensi myös espanjalainen tarjoilija Alex, minkä jälkeen tytöt olivat lopun aikaa kahdestaan. Annu ja Enma olivat oivallinen parivaljakko, joilla ideologiat kohtasivat myös arkisissa asioissa: astiat on pestävä kuumalla vedellä ja sisällä kengät jätetään eteiseen. Heidän yhteinen kielensä on englannilla ja saksalla höystetty espanja. ”Meiltä on kysytty, puhummeko portugalia”, Annu naurahtaa.

Nuorekas ja menevä Enma tunsi kaupungin hyvin, joten hänen kanssaan kierrellessään Annu tutustui Valenciaan helposti ja ihastui vielä helpommin. He kävivät yhdessä niin karnevaaleissa kuin kauppahallissakin, tapasivat ystäviä ja laittoivat ruokaa. Enmalla on laaja ystäväpiiri eri ikäryhmistä ja taustoista. Hän käy tandem-kieliryhmissä, opettaa kotona saksan kieltä oppimishaluisille ja harrastaa salsaa. Annu tapasi hänen kauttaan paljon ihmisiä ja tutustui myös paikallisiin. Seuraa riitti, sillä Annulla oli kivat kaverit myös Jarit-järjestön kautta. Työporukalla järjestettiin omia juhlia, käytiin olusilla ja tavattiin ulkona harva se päivä.

Enma ostoksilla Russafan kauppahallissa, josta Annu ja Enma ostivat lauantaisin kalaa ja ”clochinas”, simpukoita.

”Naurava dorada”, Annun ja Enman valmistama päivällinen.

Spontaania elämää espanjalaisittain

Annu kaipaa Valenciasta sosiaalista ja seurallista elämäntapaa. Ulkona kokoonnutaan suurissa porukoissa ja vuorokauden ympäri on tarjolla edullisia ruoka-annoksia tai lasillisia. Ennestään tuntemattomille juttelu on aivan tavallista. Ajatustenvaihto uusien ihmisten kanssa on mielenkiintoista ja ilahduttavaa, vaikka tapaisi vain ohimennen eikä suhde syvenisi ystävyydeksi. Ennen kielitaidon harjaantumista tosin saa kuulla olevansa ujo ja hiljainen, koska vilkkaassa keskustelussa mukana pysyminen vaatii nopeaa reagointia. Rohkeinkaan ei saa jutunjuuresta kiinni, jos lauseiden muodostaminen on hidasta. Myös väsymys voidaan tulkita ujoudeksi, sillä Espanjassa ryhmähengen luominen ja innokas osallistuminen on tärkeää. Jos ei joka ilta jaksa tavata, ryhmäpaine voi aiheuttaa jopa syyllisyyden tunnetta, sillä ulkopuolelle jättäytymistä ihmetellään kovasti.

Järjestötoiminnan parissa Annu tapasi tuotteliaita ja intohimoisia ihmisiä, joilla oli monta rautaa tulessa. Valencialaisilla tuntui riittävän aikaa ja energiaa omien töidensä lisäksi jos jonkinlaisiin mielenosoituksiin, hankkeisiin, harrastuksiin ja talkoisiin. Seuraelämä painottuu Valenciassa vahvasti öiseen aikaan, mikä oli aamuihmisenä Annulle raskasta. Viikonloppuisin Annu viihtyi työporukan yhteisissä illanvietoissa, ravintoloissa ja livekeikoilla. Päivisin hän nautti retkeilystä ja urheilusta.

Annu ja hänen työkaverinsa osallistuivat Somos Russafa -valokuvaprojektiin.

Senegalilaisen työkaverin luona vietettiin iltaa suuren riisiruokapannun äärellä.

Kuvat ovat Annun "kotialbumista".